facebook tracking

Uusi ura Esperillä!

Liity osaavaan joukkoomme!

Esperi_Henkilöstö 1.jpg

Autamme asiakkaitamme muuttuvissa tarpeissa ja elämänlaadun ylläpitämisessä sekä parantamisessa. 

Hoiva, hoito ja huolenpito – siinä haluamme olla parhaita. Tunnistatko itsesi? Silloin uusi urasi voi olla meillä.

Sinä olet voimavaramme

Henkilöstö on Esperin tärkein voimavara ja koulutettujen sekä motivoituneiden työntekijöiden rekrytointi, koulutus ja sitouttaminen ovat toimintamme perusta. 

Tarjoamme mielenkiintoisia ja vaihtelevia työtehtäviä, hyvän perehdytyksen ja kehittymismahdollisuudet sekä joustavat työvuorot ja mahdollisuuden työkiertoon sekä uralla etenemiseen.

Työntekijämme ovat nimenneet Esperin vahvuuksiksi muun muassa työpaikan avoimuuden ja rentouden, hyvän työilmapiirin, mahdollisuuden vaikuttaa omaan työhön sekä hoitotyön laadukkuuden. 

 

Kehity kanssamme

Valtakunnallisena, kasvavana ja kehittyvänä yrityksenä olemme turvallinen ja varma työnantajana. Tarjoamme monipuoliset mahdollisuudet itsesi ja työn jatkuvaan kehittämiseen. 

Panostamme esimiestyöhön ja hyvään johtajuuteen - kun henkilöstö voi hyvin, on asiakkaillakin hyvä olla. 

Työsuhde-etuina tarjoamme kattavat työterveyshuollon palvelut, laadukkaat työvaatteet sekä etuja Esperin yhteistyökumppaneilta esimerkiksi vakuutuksista, majoituspalveluista ja autonvuokrauksesta.

Mannerheimintie 164
00300 Helsinki Ajo-ohjeet info@esperi.fi 010 4088 000

AE Hoituripalvelut

Lillheikkilävägen 2
20720 Åbo Ajo-ohjeet minna.tamminen@esperi.fi 045 6383 794

Arviointi- ja kriisiyksikkö Esko

Kukonaronkatu 20
15300 Lahti Ajo-ohjeet outi.nikkila@esperi.fi 050 341 7229

Esperi Asumisyksikkö Suokko

Kaupintie 16
00440 Helsinki Ajo-ohjeet marika.toivonen@esperi.fi 050 588 2995

Esperi Asumisyksikkö Varikko

Muistokatu 16
28120 Pori Ajo-ohjeet birgitta.laakeristo@esperi.fi 050 308 6529

Esperi Avopalvelut Kainuu

Rajakatu 3
87100 Kajaani Ajo-ohjeet nina.makelainen@esperi.fi 044 737 8030

Esperi Hoitokoti Annala

Ylisenkatu 6
33710 Tampere Ajo-ohjeet taina.vehnanen@esperi.fi 050 375 5524

Esperi Hoitokoti Bergvik

Bergviksvägen 1
10650 Raseborg Ajo-ohjeet pia.kajava@esperi.fi 050 569 1945

Esperi Hoitokoti Harjuniitty

Kämppätie 3
37140 Nokia Ajo-ohjeet siru.mastomaki@esperi.fi 040 649 2144

Esperi Hoitokoti Helmi

Myllykyläntie 2
62100 Lapua Ajo-ohjeet simo.lamminsivu@esperi.fi 046 920 2791

Esperi Hoitokoti Hoivaonni

Apajakuja 7a
01600 Vantaa Ajo-ohjeet jaana.bister@esperi.fi 040 829 7333

Esperi Hoitokoti Hopeinen Kuu

Kangaslammintie 34
74130 Iisalmi Ajo-ohjeet tarmo.immonen@esperi.fi 050 454 8912

Esperi Hoitokoti Huuhkajavaara

Samoojantie 2
87700 Kajaani Ajo-ohjeet jussi.valkama@esperi.fi 046 921 5849

Esperi Hoitokoti Hyrkin Puisto

Punkalaitumentie 37
38250 Sastamala Ajo-ohjeet minna.vuohelainen@esperi.fi 0452016797

Esperi Hoitokoti Hyrkin Puisto

Punkalaitumentie 37
38250 Sastamala Ajo-ohjeet minna.vuohelainen@esperi.fi 045 201 6797

Esperi Hoitokoti Ilona

Rantatie 17
13300 Hämeenlinna Ajo-ohjeet iina.malinen@esperi.fi 050 569 7342

Esperi Hoitokoti Ilovuori

Loimalahdentie 24
13500 Hämeenlinna Ajo-ohjeet iina.malinen@esperi.fi 050 569 7342

Esperi Hoitokoti Ingrid

Laiduntie 3
10210 Inkoo Ajo-ohjeet pia.kajava@esperi.fi 050 569 1945

Esperi Hoitokoti Jukola

Timontie 4
97700 Ranua Ajo-ohjeet klaus.leppiaho@esperi.fi 040 184 2050

Esperi Hoitokoti Järventaus

Järventaustantie 33
94400 Keminmaa Ajo-ohjeet mirva.pussila@esperi.fi 050 595 1884

Esperi Hoitokoti Kaapontupa

Takkurannantie 307
90820 Oulu Ajo-ohjeet minna.arvola@esperi.fi 050 436 9496

Esperi Hoitokoti Kalevanrinne

Kalevankatu 23
11100 Riihimäki Ajo-ohjeet samu.brusila@esperi.fi 050 447 3443

Esperi Hoitokoti Kangasrousku

Kangasrouskuntie 34
90650 Oulu Ajo-ohjeet janne.makelainen@esperi.fi 0401594285

Esperi Hoitokoti Kapteenska

Rasinkuja 4
00780 Helsinki Ajo-ohjeet anna.jung@esperi.fi 044 316 0100

Esperi Hoitokoti Kasperi

Niittyleinikki
96190 Rovaniemi Ajo-ohjeet heli.sieppi@esperi.fi 044 577 4726

Esperi Hoitokoti Keltasirkku

Pyyvaarantie 107
89800 Suomussalmi Ajo-ohjeet raija.kemppainen@esperi.fi 050 525 3838

Esperi Hoitokoti Keltavuokko

Aleksanterintie
21500 Kaarina Ajo-ohjeet pia.kajava@esperi.fi 0505691945

Esperi Hoitokoti Kestintupa

Kyläojantie 4
85500 Nivala Ajo-ohjeet satu.hiltunen@esperi.fi 040 674 7110

Esperi Hoitokoti Kevätportti

Kevätportti 4
96190 Rovaniemi Ajo-ohjeet anne.pakkila@esperi.fi 050 564 3773

Esperi Hoitokoti Kivitasku

Sorkantie 23
26100 Rauma Ajo-ohjeet pauliina.kalviainen@esperi.fi 050 570 3101

Esperi Hoitokoti Koskikara

Ojaäyrääntie 3
45150 Kouvola Ajo-ohjeet marko.soikka@esperi.fi 050 359 5637

Esperi Hoitokoti Koskikoti

Hotellitie 1
42300 Jämsä Ajo-ohjeet nora.ruokostenpohja@esperi.fi 050 407 9306

Esperi Hoitokoti Kotilo

Vanhatie 26
02880 Kirkkonummi Ajo-ohjeet niina.karvo@esperi.fi

Esperi Hoitokoti Kotimatka

Totontie 11
97140 Rovaniemi Ajo-ohjeet kotimatka@geriserv.fi 040 720 6752

Esperi Hoitokoti Kotipesä

Kontiopuisto 26
76120 Pieksämäki Ajo-ohjeet riikka.heikkonen@esperi.fi 050 461 7452

Esperi Hoitokoti Kruukinrinne

Muhosentie 10
43500 Karstula Ajo-ohjeet marianne.ahonen@esperi.fi 050 462 1535

Esperi Hoitokoti Kuurnan Kartanot, Kontiolahti

Sairaalatie 6
80850 Kontiolahti Ajo-ohjeet jukka.orn@esperi.fi 050 547 8958

Esperi Hoitokoti Liekolakoti

Liekolankatu 13
38200 Sastamala Ajo-ohjeet minna.raiskio@esperi.fi 050 469 9217

Esperi Hoitokoti Linnunpesä

Linnunradankatu 21
11130 Riihimäki Ajo-ohjeet niina.pajari@esperi.fi 050 551 2701

Esperi Hoitokoti Lipparinne

Viputie 14
02940 Espoo Ajo-ohjeet selja.ollila@esperi.fi 050 303 3389

Esperi Hoitokoti Littoinen

Pasmakatu 1
20660 Kaarina Ajo-ohjeet maija.susi@esperi.fi 046 922 2267

Esperi Hoitokoti Lähde

Eteläinen Rengastie 3
15700 Lahti Ajo-ohjeet tomi.salomaa@esperi.fi 044 307 0001

Esperi Hoitokoti Majakka

Tuukkalankylätie 3
50500 Mikkeli Ajo-ohjeet mari.kortelainen@esperi.fi 050 535 2272

Esperi Hoitokoti Marjalinna

Teollisuuskatu 2
38210 Sastamala Ajo-ohjeet marjatta.jaakkola@esperi.fi 050 572 3111

Esperi Hoitokoti Merimetso

Maaherrankuja
07940 Loviisa Ajo-ohjeet niina.makinen@esperi.fi 050 4355 837

Esperi Hoitokoti Metsokangas

Leimaajantie 1
90420 Oulu Ajo-ohjeet miia.heikkinen@esperi.fi 050 433 3578

Esperi Hoitokoti Männistö

Männistönkatu 8
85800 Haapajärvi Ajo-ohjeet tuula.nikula@esperi.fi 050 524 1934

Esperi Hoitokoti Narikka

Yrittäjänkatu 37
04460 Järvenpää Ajo-ohjeet sanna.nurmela@esperi.fi 050 406 8514

Esperi Hoitokoti Omenapuu

Tasatie 7
28800 Pori Ajo-ohjeet satu.kalliokoski@esperi.fi 050 468 9896

Esperi Hoitokoti Oskuntupa

Napapiirintie 6
96900 Rovaniemi Ajo-ohjeet niina.kaihua@esperi.fi 040 553 5490

Esperi Hoitokoti Oulun Iiris

Kandintie 2
90570 Oulu Ajo-ohjeet riina.kallio@esperi.fi 050 564 0842

Esperi Hoitokoti Pajusirkku

Metallgatan 5
20240 Åbo Ajo-ohjeet sari.mantere@esperi.fi 050 570 7759

Esperi Hoitokoti Palomäki

Palomäentie 6
42100 Jämsä Ajo-ohjeet sinikka.merkkiniemi@esperi.fi 0447378084

Esperi Hoitokoti Pansio

Pernontie 27
20240 Turku Ajo-ohjeet sari.mantere@esperi.fi 050 570 7759

Esperi Hoitokoti Pikkutikka

Loimaagatan 6
20400 Åbo Ajo-ohjeet maija.susi@esperi.fi 046 922 2267

Esperi Hoitokoti Pisa

Estbergsvägen 13
02280 Esbo Ajo-ohjeet selja.ollila@esperi.fi 050 303 3389

Esperi Hoitokoti Popliini

Kutomonkuja
30100 Forssa Ajo-ohjeet ann-mari.huiko@esperi.fi 050 325 0065

Esperi Hoitokoti Puistola

Suksikatu 14
87150 Kajaani Ajo-ohjeet anne.niskanen@esperi.fi 050 330 6587

Esperi Hoitokoti Puotikatu

Puotikatu 3
15700 Lahti Ajo-ohjeet sanna.huhtakallio@esperi.fi 050 570 9760

Esperi Hoitokoti Pursi

Kivipolku 5
90900 Oulu Ajo-ohjeet esko.pelkonen@esperi.fi 050 407 5409

Esperi Hoitokoti Pursi

Kivipolku 5
90900 Oulu Ajo-ohjeet esko.pelkonen@esperi.fi 050 407 5409

Esperi Hoitokoti Päivölä-Peltola

Hämeenpurontie 4
43500 Karstula Ajo-ohjeet marianne.ahonen@esperi.fi 050 462 1535

Esperi Hoitokoti Rantakallio

Hervannan valtaväylä 94
33720 Tampere Ajo-ohjeet jaana.rytilahti@esperi.fi 044 029 2085

Esperi Hoitokoti Rantaniemi

Susisaarentie 2
85900 Reisjärvi Ajo-ohjeet laura.kumpulainen@esperi.fi 040 356 5801

Esperi Hoitokoti Ratamo

Ruissalontie 19
20200 Turku Ajo-ohjeet tanja.vanharanta@esperi.fi 050 529 6521

Esperi Hoitokoti Ratamo

Risteentie 395
32830 Kokemäki Ajo-ohjeet nina.aksentjeff@esperi.fi 044 329 6640

Esperi Hoitokoti Rehabia

Germundsvidjantie 181
25610 Salo Ajo-ohjeet piia.saarela@esperi.fi 045 277 1400

Esperi Hoitokoti Savolanmutka

Savolanmutka 3
70820 Kuopio Ajo-ohjeet johanna.hanninen@esperi.fi 050 595 4244

Esperi Hoitokoti Sointu

Kantelettarenkuja 3
00420 Helsinki Ajo-ohjeet mia.lehto@esperi.fi 050 337 2125

Esperi Hoitokoti Suistamo

Suistamonkatu 93
74120 Iisalmi Ajo-ohjeet kati.ronkko@esperi.fi 050 436 4543

Esperi Hoitokoti Sypressi

Sairaalakatu 8
21200 Raisio Ajo-ohjeet riitta.salmivalli@esperi.fi 050 356 3848

Esperi Hoitokoti Tieteenkatu

Tieteenkatu 20
33720 Tampere Ajo-ohjeet sanna.makela@esperi.fi 0400 416 264

Esperi Hoitokoti Tyrni

Villentie 3
91800 Tyrnävä Ajo-ohjeet eila.braks@esperi.fi 044 531 9613

Esperi Hoitokoti Ulpukka

Hevossaarentie 71
65380 Vaasa Ajo-ohjeet pia.kajava@esperi.fi 050 569 1945

Esperi Hoitokoti Uunilintu

Puusepänkuja 2
21380 Aura Ajo-ohjeet kirsi.toivonen@esperi.fi 050 438 7994

Esperi Hoitokoti Valkama

Tuukkalankylätie 3
50500 Mikkeli Ajo-ohjeet susanna.liflander@esperi.fi 0440 292 076

Esperi Hoitokoti Vihola

Näsiäkatu
37120 Nokia Ajo-ohjeet sanna.makela@esperi.fi 040 041 6264

Esperi Hoitokoti Yhteiselo

Tenholantie 15
00280 Helsinki Ajo-ohjeet paivi.aalto-rauhala@esperi.fi 0500 843 550

Esperi Hoitokoti Ystäväntie

Ystäväntie 3
91900 Liminka Ajo-ohjeet anna.nettamo@esperi.fi 044 522 1163

Esperi Hoivakoti Aapo

Ohjastie 2
01900 Nurmijärvi Ajo-ohjeet sari.lehtosuo@esperi.fi 0505150953

Esperi Hoivakoti Ainola

Kasarmintie 3
90100 Oulu Ajo-ohjeet santtu.karppinen@esperi.fi 0400923357

Esperi Hoivakoti Alava

Esperi Hoivakoti Alava
70620 Kuopio Ajo-ohjeet tiina.mikkonen@esperi.fi 0447202475

Esperi Hoivakoti Albert

Huurutie
90650 Oulu Ajo-ohjeet janne.holappa@esperi.fi 0504304932

Esperi Hoivakoti Alma

Kangasrouskuntie 40
90650 Oulu Ajo-ohjeet anja.korpela@esperi.fi 0505169891

Esperi Hoivakoti Amelia

Tuiskutie 2
90630 Oulu Ajo-ohjeet sinikka.kaski@esperi.fi 0503443011

Esperi Hoivakoti Amos

Mestarintie 18
25700 Kemiönsaari Ajo-ohjeet patrik.ekstrom@esperi.fi 0503235337

Esperi Hoivakoti Annabelle

Villentie 3
91800 Tyrnävä Ajo-ohjeet eila.braks@esperi.fi 0445319613

Esperi Hoivakoti Aurinkoniitty

Mukulamäentie 2
28450 Ulvila Ajo-ohjeet marika.uusikorpi@esperi.fi 0445383526

Esperi Hoivakoti Birgitta

Bergviksvägen 1a
10650 Raseborg Ajo-ohjeet pia.kajava@esperi.fi 0505691945

Esperi Hoivakoti Birgitta

Bergviksvägen 1a
10650 Raseborg Ajo-ohjeet pia.kajava@esperi.fi 0505691945

Esperi Hoivakoti Brahe

Asentajankatu 4
21280 Turku Ajo-ohjeet annukka.teittinen@esperi.fi 0401634881

Esperi Hoivakoti Daalia

Tilkonmäenkatu 2
33840 Tampere Ajo-ohjeet sini.koivunen@esperi.fi 0503394697

Esperi Hoivakoti Edit

Kedontie 22
68630 Pietarsaari Ajo-ohjeet heini.ollikkala@esperi.fi 0509114268

Esperi Hoivakoti Elokaari

Elokaarentie 3
39310 Ylöjärvi Ajo-ohjeet johanna.paasikallio@esperi.fi 0505233972

Esperi Hoivakoti Elokaari

Elokaarentie 3
39310 Ylöjärvi Ajo-ohjeet johanna.paasikallio@esperi.fi 0505233972

Esperi Hoivakoti Etelärinne

Etelärinne 41
96100 Rovaniemi Ajo-ohjeet susanna.leppanen@esperi.fi 0401701250

Esperi Hoivakoti Fiona

Rytiliden
67400 Karleby Ajo-ohjeet maarit.lahtonen@esperi.fi 0503232767

Esperi Hoivakoti Frans Emil

Esperi Hoivakoti Frans Emil
33230 Tampere Ajo-ohjeet johanna.saari@esperi.fi 0505594660

Esperi Hoivakoti Frosterus

Frosteruksenkatu 8
86710 Kärsämäki Ajo-ohjeet henna.kauranen@esperi.fi 0505131068

Esperi Hoivakoti Gustav

Ansanevantie 1
65280 Vaasa Ajo-ohjeet heidi.alasalmi@esperi.fi 0504129046

Esperi Hoivakoti Haapahovi

Kirkkotie 5
44500 Viitasaari Ajo-ohjeet vesa.tornberg@esperi.fi 0408381881

Esperi Hoivakoti Haapalehto

Kaplastie 6
90650 Oulu Ajo-ohjeet margit.pihlajaniemi@esperi.fi 0504127407

Esperi Hoivakoti Hirvelä

Hirvelänpolku 20
46710 Kouvola Ajo-ohjeet anne.koivula@esperi.fi 0505659716

Esperi Hoivakoti Hirvelä

Hirvelänpolku 20
46710 Kouvola Ajo-ohjeet anne.koivula@esperi.fi 0505659716

Esperi Hoivakoti Hopeapaju

Esperi Hoivakoti Hopeapaju
00280 Helsingfors Ajo-ohjeet sonja.pasanen@esperi.fi 0505150206

Esperi Hoivakoti Hopiatuuli

Kurikantie 201
61300 Kurikka Ajo-ohjeet johanna.kalajainen@esperi.fi 0503415202

Esperi Hoivakoti Iiris

Latomäentie 1
37140 Nokia Ajo-ohjeet tiia.ketola@esperi.fi 0505678697

Esperi Hoivakoti Ilkka

Lauroselankuja 6
60800 Ilmajoki Ajo-ohjeet tiina.jutila@esperi.fi 0504114834

Esperi Hoivakoti Ilola

Kauvatsantie 2525
32920 Kokemäki Ajo-ohjeet sari.helander@esperi.fi 0404807153

Esperi Hoivakoti Jaatilanranta

Hammarinkuja 6
42100 Jämsä Ajo-ohjeet nora.ruokostenpohja@esperi.fi 050 407 9306

Esperi Hoivakoti Jaatinen

Toipilaspolku 4
86800 Pyhäjärvi Ajo-ohjeet tanja.kinnunen@esperi.fi 0407528750

Esperi Hoivakoti Joutsenon Suvanto

Pytinkitie 59
54100 Lappeenranta Ajo-ohjeet marjut.repo@esperi.fi 0503307505

Esperi Hoivakoti Joutsenon Suvanto

Pytinkitie 59
54100 Lappeenranta Ajo-ohjeet marjut.repo@esperi.fi 0503307505

Esperi Hoivakoti Juventus

Vättiläntie 1433
79620 Joroinen Ajo-ohjeet pirkko-liisa.pylvanainen@esperi.fi 0406541511

Esperi Hoivakoti Jänismäki

Esperi Hoivakoti Jänismäki
02940 Espoo Ajo-ohjeet anne.villman@esperi.fi 0403510958

Esperi Hoivakoti Kaari

Kermakuja 2
19650 Joutsa Ajo-ohjeet anna.lipstok@esperi.fi 0504310237

Esperi Hoivakoti Katriina

Vasamajärventie 160
33450 Ylöjärvi Ajo-ohjeet tiina.jokinen@esperi.fi 0505606203

Esperi Hoivakoti Kellokas

Esperi Hoivakoti Kellokas
99600 Sodankylä Ajo-ohjeet saila.siirtola@esperi.fi 0503594240

Esperi Hoivakoti Kerava

Metsolantie 1
04230 Kerava Ajo-ohjeet terhi.arpe@esperi.fi 0451955511

Esperi Hoivakoti Kiekerö

Vesapolku 4
98100 Kemijärvi Ajo-ohjeet heli.sieppi@esperi.fi 0445774726

Esperi Hoivakoti Kielo

Seimenkatu 1
33730 Tampere Ajo-ohjeet hannele.naumanen@esperi.fi 0505742389

Esperi Hoivakoti Kiihtelysvaaran Helmi

Hoitokoti Helmi
82140 Kiihtelysvaara Ajo-ohjeet lea.torronen@esperi.fi 0504315579

Esperi Hoivakoti Kolmisointu

Esperi Hoivakoti Kolmisointu
49400 Hamina Ajo-ohjeet kirsi.roininen@esperi.fi 0509111243

Esperi Hoivakoti Kolmisointu

Esperi Hoivakoti Kolmisointu
49400 Hamina Ajo-ohjeet kirsi.roininen@esperi.fi 0509111243

Esperi Hoivakoti Kontiola

Esperi Hoivakoti Kontiola
76120 Pieksämäki Ajo-ohjeet riikka.heikkonen@esperi.fi 0504617452

Esperi Hoivakoti Kontiolinna

Kontioniementie 62
80780 Kontiolahti Ajo-ohjeet eila.turunen@esperi.fi 0504391251

Esperi Hoivakoti Käenpesä

Esperi Hoivakoti Käenpesä
29100 Luvia Ajo-ohjeet tuulia.hyppanen@esperi.fi 0444312728

Esperi Hoivakoti Kärjenpuisto

Ahmantaival 9
60200 Seinäjoki Ajo-ohjeet tiina.jutila@esperi.fi 0503286762

Esperi Hoivakoti Laune

Esperi Hoivakoti Laune
15610 Lahti Ajo-ohjeet kaija.julkunen@esperi.fi 0504358073

Esperi Hoivakoti Lauttalampi

Lauttalammentie 9
93600 Kuusamo Ajo-ohjeet maijaliisa.kuusela@esperi.fi 0503424268

Esperi Hoivakoti Lintumäki

Esperi Hoivakoti Lintumäki
13600 Hämeenlinna Ajo-ohjeet riina.rantanen@esperi.fi 0404863870

Esperi Hoivakoti Lounatuuli

Esperi Hoivakoti Lounatuuli
50180 Mikkeli Ajo-ohjeet marjut.ilmoniemi@esperi.fi 0447202722

Esperi Hoivakoti Loviisan Ulrika

Mannerheimgatan 20
07900 Lovisa Ajo-ohjeet beatrice.grandell@esperi.fi 0400903038

Esperi Hoivakoti Loviisanlahti

Alvägen 2
07940 Lovisa Ajo-ohjeet britta.dolling-hasu@esperi.fi 0469205725

Esperi Hoivakoti Luhalahti

Luhalahdentie 2211
39410 Ikaalinen Ajo-ohjeet minna.kankaansivu@esperi.fi 0451282525

Esperi Hoivakoti Maria, Tampere

Esperi Hoivakoti Maria
33230 Tampere Ajo-ohjeet mervi.raitanen@esperi.fi 0505678782

Esperi Hoivakoti Merivuokko

Kaljuunakuja 5
23500 Uusikaupunki Ajo-ohjeet elina.osterman@esperi.fi 0447202437

Esperi Hoivakoti Mieslahti

Tahvintie 4
88380 Paltamo Ajo-ohjeet marika.vaisanen@esperi.fi 0503406715

Esperi Hoivakoti Mieslahti

Esperi Hoivakoti Mieslahti
88380 Mieslahti Ajo-ohjeet marika.vaisanen@esperi.fi 0503406715

Esperi Hoivakoti Mikonpolku

Mikonpolku 1
21380 Aura Ajo-ohjeet merica.kulikoff@esperi.fi 0400139505

Esperi Hoivakoti Mäntykoti

Esperi Hoivakoti Mäntykoti
21240 Louhisaari Ajo-ohjeet elina.osterman@esperi.fi 0447202437

Esperi Hoivakoti Niittykukka

Esperi Hoivakoti Niittykukka
31500 Koski Tl Ajo-ohjeet irene.pentikainen@esperi.fi 0504469236

Esperi Hoivakoti Niva

Matkavaarantie 11
96900 Rovaniemi Ajo-ohjeet pirjo.vaara@esperi.fi 0504348853

Esperi Hoivakoti Niva

Matkavaarantie 11
96900 Rovaniemi Ajo-ohjeet pirjo.vaara@esperi.fi 0504348853

Esperi Hoivakoti Omenapiha

Ollinojankatu 25
33400 Tampere Ajo-ohjeet tuula.ojala@esperi.fi 0504548222

Esperi Hoivakoti Opri ja Oleksi

Esperi Hoivakoti Opri ja Oleksi
02170 Espoo Ajo-ohjeet stiina.manninen@esperi.fi 0505926998

Esperi Hoivakoti Orvokki

Orvokkikuja 1
91500 Muhos Ajo-ohjeet marjut.ratilainen@esperi.fi 0503277542

Esperi Hoivakoti Oskar

Aerlantie 3
21500 Kaarina Ajo-ohjeet sirkku.koskinen@esperi.fi 0469215441

Esperi Hoivakoti Oula

Ravikatu 3
86300 Oulainen Ajo-ohjeet tarja.sorvisto@esperi.fi 0503524776

Esperi Hoivakoti Paatela

Parantolantie 21
40930 Muurame Ajo-ohjeet katri.oksanen@esperi.fi 04577507741

Esperi Hoivakoti Paatela

Esperi Hoivakoti Paatela
40930 Muurame Ajo-ohjeet katri.oksanen@esperi.fi 04577507741

Esperi Hoivakoti Paavo

Aittokalliontie 23
43100 Saarijärvi Ajo-ohjeet jaana.taipale@esperi.fi 0505983848

Esperi Hoivakoti Pahtaja

Piittisentie 9
96400 Rovaniemi Ajo-ohjeet piia.paavola@esperi.fi 0400286840

Esperi Hoivakoti Pajuniitty

Pajuniityntie 2
92120 Raahe Ajo-ohjeet leila.kiuru@esperi.fi 0504659143

Esperi Hoivakoti Pietari, Turku

Asentajankatu 2
21280 Turku Ajo-ohjeet ulla-riitta.arvola@esperi.fi 0505679055

Esperi Hoivakoti Pikisaari

Pirttivuorenkuja
20900 Turku Ajo-ohjeet pia.kajava@esperi.fi 0505691945

Esperi Hoivakoti Pukkimäki

Kuhnamontie 16
44100 Äänekoski Ajo-ohjeet minna.hamalainen@esperi.fi 0505916114

Esperi Hoivakoti Puuvilla

Esperi Hoivakoti Puuvilla
30100 Forssa Ajo-ohjeet kirsi.tuomola@esperi.fi 0505050111

Esperi Hoivakoti Rantakaisla

Rannankyläntie 689
63550 Alajärvi Ajo-ohjeet ulla-riitta.latvala@esperi.fi 050 350 8325

Esperi Hoivakoti Rantakartano

Esperi Hoivakoti Rantakartano
00980 Helsingfors Ajo-ohjeet tuija.tolvanen@esperi.fi 0504413095

Esperi Hoivakoti Rantakylän Helmi

Vesikkotie 6
80160 Joensuu Ajo-ohjeet sirpa.tolvanen@esperi.fi 0503786713

Esperi Hoivakoti Ratina

Voimakatu 9
33100 Tampere Ajo-ohjeet krista.ojala@esperi.fi 0504128355

Esperi Hoivakoti Rautuhovi

Raututie 9
52700 Mäntyharju Ajo-ohjeet johanna.poranen@esperi.fi 0505772004

Esperi Hoivakoti Rebekka

Pärnäläntie 10
57600 Savonlinna Ajo-ohjeet liisa.tolonen@esperi.fi 0504471288

Esperi Hoivakoti Riihelä

Kiviaidantie 4
21870 Pöytyä Ajo-ohjeet kirsi.kivimaki@esperi.fi 0503416939

Esperi Hoivakoti Saarni

Iso-evonraitti 83
16960 Hämeenlinna Ajo-ohjeet minna.aholaakko@esperi.fi 0469214561

Esperi Hoivakoti Saarni

Esperi Hoivakoti Saarni
16900 Hämeenlinna Ajo-ohjeet minna.aholaakko@esperi.fi 0469214561

Esperi Hoivakoti Santaholma

Esperi Hoivakoti Santaholma
90830 Haukipudas Ajo-ohjeet tatu.rusko@esperi.fi 0505921854

Esperi Hoivakoti Santaholma

Esperi Hoivakoti Santaholma
90830 Oulu Ajo-ohjeet tatu.rusko@esperi.fi 0505921854

Esperi Hoivakoti Sara-koti

Mannerheimintie 164
00300 Helsinki Ajo-ohjeet sanna.manner@esperi.fi 0503387344

Esperi Hoivakoti Sigrid

Linnoitustie 2
02580 Siuntio Ajo-ohjeet pia.kajava@esperi.fi 0505691945

Esperi Hoivakoti Soivakka

Jussilantie 13
41660 Toivakka Ajo-ohjeet paivi.pitko@esperi.fi 0505904501

Esperi Hoivakoti Suvanto

Mikontie 3
84100 Ylivieska Ajo-ohjeet merja.saari@esperi.fi 0503024081

Esperi Hoivakoti Suvantopiha

Näsilinnankatu 46
33200 Tampere Ajo-ohjeet tarja.arrasvuori@esperi.fi 0505753554

Esperi Hoivakoti Suvantopuisto

Näsilinnankatu 46
33200 Tampere Ajo-ohjeet tarja.arrasvuori@esperi.fi 0505753554

Esperi Hoivakoti Sylvi

Esperi Hoivakoti Sylvi
41340 Laukaa Ajo-ohjeet tiina.saarikoski@esperi.fi 0503493829

Esperi Hoivakoti Sylvianna

Pikonlinnantie 240
36280 Kangasala Ajo-ohjeet katja.hasanen-gulcan@esperi.fi

Esperi Hoivakoti Tainan Tupa

Totontie 9
97140 Rovaniemi Ajo-ohjeet susanna.leppanen@esperi.fi 0401701250

Esperi Hoivakoti Tanhuakoti

Esperi Hoivakoti Tanhuakoti
13500 Hämeenlinna Ajo-ohjeet paivi.vainikainen@esperi.fi 0503036205

Esperi Hoivakoti Teerimäki

Esperi Hoivakoti Teerimäki
13600 Hämeenlinna Ajo-ohjeet virve.rantala@esperi.fi 0503626313

Esperi Hoivakoti Teponkartano

Tepontie 6
60550 Seinäjoki Ajo-ohjeet carita.hiironen@esperi.fi 0503140542

Esperi Hoivakoti Teponkartano

Tepontie 6
60550 Seinäjoki Ajo-ohjeet carita.hiironen@esperi.fi 0503140542

Esperi Hoivakoti Teppola

Vehnäkuja 4
90460 Oulu Ajo-ohjeet maiju.tuisku@esperi.fi 0445221164

Esperi Hoivakoti Tervarinne

Jungonkatu 17
94600 Kemi Ajo-ohjeet minna.horttanainen@esperi.fi 0469222441

Esperi Hoivakoti Tiilipuisto

Nohterinkuja 14
24260 Salo Ajo-ohjeet patrik.ekstrom@esperi.fi 0503235337

Esperi Hoivakoti Tilkantaika

Mannerheimintie 164
00300 Helsinki Ajo-ohjeet sanna.manner@esperi.fi 0503387344

Esperi Hoivakoti Tilkantoivo

Mannerheimintie 164
00300 Helsinki Ajo-ohjeet sanna.manner@esperi.fi 0503387344

Esperi Hoivakoti Tilkantupa

Mannerheimintie 164
00300 Helsinki Ajo-ohjeet sanna.manner@esperi.fi 0503387345

Esperi Hoivakoti Tilkantähti

Mannerheimintie 164
00300 Helsinki Ajo-ohjeet sanna.manner@esperi.fi 0503387344

Esperi Hoivakoti Tuulikannel

Kytölenkki 2
61850 Kauhajoki Ajo-ohjeet arja.hirvimaki@esperi.fi 0504126404

Esperi Hoivakoti Ulrika

Esperi Hoivakoti Ulrika
64100 Kristiinankaupunki Ajo-ohjeet johanna.skogman@esperi.fi 0504300849

Esperi Hoivakoti Ulvila

Mukulamäentie 4
28450 Ulvila Ajo-ohjeet marika.uusikorpi@esperi.fi 0445383526

Esperi Hoivakoti Untuva

Ådstigen 3
00200 Helsingfors Ajo-ohjeet saara.siren@esperi.fi 0447202486

Esperi Hoivakoti Vahtero

Voimakatu 2
45150 Kouvola Ajo-ohjeet mira.anttila@esperi.fi 0504460039

Esperi Hoivakoti Vanhalinna

Esperi Hoivakoti Vanhalinna
00900 Helsingfors Ajo-ohjeet kati.maki-valkama@esperi.fi 0504684142

Esperi Hoivakoti Vehkahovi

Esperi Hoivakoti Vehkahovi
49410 Hamina Ajo-ohjeet katja.korjus@esperi.fi 0505648703

Esperi Hoivakoti Vihdin Valkama

Linjalankuja 3
03400 Vihti Ajo-ohjeet inka.luode@esperi.fi 0469205857

Esperi Hoivakoti Vihtori

Kaskitie 1
33480 Ylöjärvi Ajo-ohjeet milla.vokkolainen@esperi.fi 0453514271

Esperi Hoivakoti Viljaska

Kaptenskanpolku 2
21530 Paimio Ajo-ohjeet paivi.kujala@esperi.fi 0469214469

Esperi Hoivakoti Villa Fredrika

Esperi Hoivakoti Villa Fredrika
05830 Hyvinkää Ajo-ohjeet sirpa.laukala@esperi.fi 0504325450

Esperi Hoivakoti Villa Lyhde

Esperi Hoivakoti Villa Lyhde
02710 Esbo Ajo-ohjeet anu.tikkanen@esperi.fi 0400818889

Esperi Hoivakoti Villa Niemi

Pitkäniementie
37100 Nokia Ajo-ohjeet jaana.kukko@esperi.fi 0504097145

Esperi Hoivakoti Villa Niemi

Pitkäniementie 15
37100 Nokia Ajo-ohjeet jaana.kukko@esperi.fi 050 409 7145

Esperi Hoivakoti Virkku

Niittomiehentie 31
91900 Liminka Ajo-ohjeet kari.yli-tainio@esperi.fi 0449815279

Esperi Hoivakoti Virkku

Niittomiehentie 31
91900 Liminka Ajo-ohjeet kari.yli-tainio@esperi.fi 044 981 5279

Esperi Hoivakoti Vivian

Harjutie 6
33430 Ylöjärvi Ajo-ohjeet leena.trabelssi@esperi.fi 0503474680

Esperi Hoivakoti Vuokko

Sinivuokontie 2
06400 Porvoo Ajo-ohjeet maria.ponni@esperi.fi 0505628733

Esperi Hoivakoti Välskäri

Esperi Hoivakoti Välskäri
27800 Säkylä Ajo-ohjeet eija.heino@esperi.fi 0503095843

Esperi Hoivapalvelukeskus Hoivia

Turuntie 13
13130 Hämeenlinna Ajo-ohjeet taina.rauhala@esperi.fi 0504328434

Esperi Koti Elina

Terveystie 9
73500 Juankoski Ajo-ohjeet anne.viljanen@esperi.fi 040 720 8047

Esperi Koti Päivälehto

Metsolantie 26
19600 Hartola Ajo-ohjeet heidi.johnson@esperi.fi 050 917 9964

Esperi Koti Simonpirtti

Simontie 7
01300 Vantaa Ajo-ohjeet anna.jung@esperi.fi 044 316 0100

Esperi Palvelukeskus Haanoja

Myllypuronkuja 2
45120 Kouvola Ajo-ohjeet ritva.rantala@esperi.fi 0405559594

Esperi Palvelukoti Kivipuisto

Sorronrinne 9
04410 Järvenpää Ajo-ohjeet sanna.soini@esperi.fi 0503258165

Esperi Palvelukoti Kivipuisto

Sorronrinne 9
04410 Järvenpää Ajo-ohjeet sanna.soini@esperi.fi 050 325 8165

Esperi Palvelukoti Kivipuisto

Sorronrinne 9
04410 Järvenpää Ajo-ohjeet sanna.soini@esperi.fi 050 325 8165

Esperi Päivätoimintakeskus Hoivaonni

Esperi Päivätoimintakeskus Hoivaonni
00370 Helsinki Ajo-ohjeet opri.pulliainen@esperi.fi 0408298535

Esperi Päivätoimintakeskus Myötätuuli

Esperi Päivätoimintakeskus Myötätuuli
00960 Helsinki Ajo-ohjeet tuija.tolvanen@esperi.fi 0504413095

Esperi Sinividan katkaisuhoito ja kuntoutus

Tenholantie 9
00280 Helsinki Ajo-ohjeet marika.toivonen@esperi.fi 050 588 2995

Esperi Sinividan katkaisuhoito ja kuntoutus

Tenholantie 9
00280 Helsinki Ajo-ohjeet marika.toivonen@esperi.fi 050 588 2995

Esperi Sinividan tuki- ja kriisiasuminen

Tenholantie 9
00280 Helsinki Ajo-ohjeet marika.toivonen@esperi.fi 050 588 2995

Esperi Toimintakeskus Oivapaja

Puistokatu 3
38200 Sastamala Ajo-ohjeet heidi.hieta-aho@esperi.fi 050 409 0367

Esperi Työkeskus Kauklahti

Hyttimestarinkuja 1
02780 Espoo Ajo-ohjeet selja.ollila@esperi.fi 050 303 3389

Esperi Uudenmaan Tukitupa

Seutulantie 1
04410 Järvenpää Ajo-ohjeet hermanni.ollikainen@esperi.fi 050 522 1944

Hoitokoti Omenapuisto

Kivikehänkatu
24130 Salo Ajo-ohjeet laura.ogan@esperi.fi 050 571 0907

Saga Helapuisto

Helatehtaankatu 1
00700 Helsinki Ajo-ohjeet satu.hellsten@sagacare.fi 050 5016 186

Saga Kanalinranta

Aittakarinkatu 19
26100 Rauma Ajo-ohjeet sanna.jarvenpaa@sagacare.fi 050 595 2618

Saga Kaskenniitty

Lillheikkilävägen 1
20700 Åbo Ajo-ohjeet mia.wesanko@sagacare.fi 050 361 8341

Saga Kaskenpuisto

Lillheikkilävägen 2
20720 Åbo Ajo-ohjeet mia.wesanko@sagacare.fi 050 361 8341

Saga Käpylinna

Myrskyläntie 18
00650 Helsinki Ajo-ohjeet tuula.korhonen@sagacare.fi

Saga Lakeudenlinna

Kutojankatu 6
60100 Seinäjoki Ajo-ohjeet anne.jylha@sagacare.fi 040 7530 116

Saga Munkkiniemi

Dosentintie 12
00330 Helsinki Ajo-ohjeet ranja.kontturi@sagacare.fi 044 012 0101

Saga Salpalinna

Kyösti Kallion katu 3
15110 Lahti Ajo-ohjeet 0800 06116

Saga Tammilinna

Neilikkatie 11
01300 Vantaa Ajo-ohjeet 0800 06116

Saga Torilinna

Snellmaninkatu 3
53100 Lappeenranta Ajo-ohjeet sari.karpanen@sagacare.fi 050 354 5989

Villa Kari

Mäntytie 8
00270 Helsinki Ajo-ohjeet satu.hellsten@sagacare.fi 010 4088 615

Arvomme

Lämminhenkisyys
Lämminhenkisyys on asenteemme, joka heijastuu asiakkaisiin ja työtovereihin. Se tarkoittaa inhimillistä ihmisen kohtaamista, hyviä vuorovaikutustaitoja, välittämistä ja toisen arvostamista. Lämminhenkisestä yrityksestä huokuu ystävällisyys, kannustus nauru ja työn ilo.
Luotettavuus
Luotettavuus ja laatu on kaiken toimintamme perusta. Haluamme jatkuvasti kehittää laatua ja osaamista ja pitää kiinni lupauksistamme. Arvostamme ammattitaitoa.
Avoimuus
Suhtaudumme avoimesti ja ennakkoluulottomasti maailmaan, asiakkaisiin ja työtovereihin taustasta riippumatta. Haluamme keskustella ongelmista ja kohtaamme haasteet avoimin mielin. Arvostamme erilaisuutta ja haemme ennakkoluulottomasti ja rohkeasti uusia toimintatapoja ja ratkaisuja.
Asiakaskeskeisyys
Ymmärrämme, että yhtiö ei maksa palkkojamme. Asiakas maksaa ne kerran, tyytyväinen asiakas joka kuukausi. Haluamme olla pitkäaikainen ja ammattitaitoinen kumppani ja tarjota kaikille asiakkaillemme vain parasta hoitoa.
Tuloksellisuus
Haluamme asettaa riman korkealle ja päästä tavoitteisiin niin yhteiskunnallisesti, laadullisesti kuin taloudellisestikin. Haluamme, että toimintamme kasvaa ja on kannattavaa. Vain sillä voimme taata kestävän kehityksen ja turvata työpaikat.

Joko Esperi Care Oy on työpaikkasi?

Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.

email
@esperi.fi
Teamtailor

Urasivu Teamtailorilta